30 juni 2016

Sairasratsastus

Minä, joka en koskaan ole kipeänä nappasin nyt jostain tosi rasittavan kesäflunssan ja olen ollut enemmän ja vähemmän huonona nyt viikon verran. Jouduin perumaan yhden ratsastuskerran viikonloppuna, mutta tiistaina halusin mennä tallille kovasta yskästä huolimatta. Dee lähtee nimittäin perjantaina koko heinäkuun ajaksi laidunlomalle joten oli kiva ratsastaa sillä ennen taukoa

Koska pelkästään hevosen harjaaminen aiheutti mulle lievää huimausta, totesin ettei ole kovin järkevää rasittaa itseäni liikaa. Tehtiin ensin paljon töitä käynnissä ja Dee-rukka oli vähän liian tohkeissaan, ei ollut käyntivauhti sille ihan mieleen. Dee toimii aina parhaiten kun se on ensin saanut laukkailla ja purkaa energiaansa. :)

Mulla on muutama eri lempiharjoitus käynnissä. Yksi näistä on Kyran ABC - ratsastetaan uran sisäpuolella ja aluksi tehdään pysähdys jokaiseen kulmaan josta hevonen käännetään "uuteen suuntaan" etuosakäännöksen kautta. Hetken päästä pysähdys jätetään pois ja kulma ratsastetaan edelleen ajattelemalla etuosakäännöstä.
T. Huono selittäjä, kysykää mieluummin valmentajaltanne. ;)
Suorilla urilla tykkään sitten tehdä pysähdyksiä joissa hevosen on oikeasti seistävä paikoillaan juuri sen verran kuin minä haluan. Myös avotaivutus on mun mielestä oikein kiva ja hyödyllinen käyntitreenissä.

Dee oli oikein hieno käyntitreenin aikana, joten annoin sen laukkailla maneesia ympäri reippaassa tahdissa ennen kuin teimme muuta. Laukkaverkan jälkeen työstin harjoitusravia ensin keskiympyrällä jossa puolikas kunnolla eteen ja puolikas hitaammassa temmossa. Deellä on tosi kiva ravi ja keskittyessään se liikkuu tosi hienosti, mutta nyt en itse jaksanut istua ja vaatia siltä niin paljon kuin yleensä pystyn... Enkä jaksanut tätä kovin kauaa, oli pakko pitää tauko muutaman minuutin jälkeen. 

Laukassa sitten oikeastaan tätä samaa, keskilaukkaa ja hitaammassa temmossa laukkaa. Mielestäni siirtymiset askellajin sisällä (temmonmuutokset, mitälie) ovat hyvä keino saada hevonen paremmin kuulolle ja reagoimaan nopeammin apuihin. Harmi vaan kun mulla ei ollut tällä kerralla vointi mikään paras. 

Takaisinheitto-torstain kunniaksi muutama kesäinen kuva Maaikesta vuoden takaa. :)




5 kommentarer:

  1. Vau ompa hienoja kuvia! Osaisitko sanoa jotain hevostarvikeliikettä/liikkeitä Tukholman keskustassa? Mielellään siis ihan siinä keskustassa jonne pääsee helposti ihan kävellen :) esim onko siinä linnan lähettyvillä? Ens viikon alussa olisi risteily Tukholmaan ja olis kiva käydä joissain heppaliikkeissä :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos! :)

      Tässä muutama vinkki (tarkat osoitteet löydät parhaiten googlella):
      Hästbiten/Södermalm
      Stenbergs Läderhandel/Vasastan
      Häst och Hundhuset/Kungsgatan
      Stockholms Hästbutik/Kungsholmen

      Kaikki nämä ovat kävelyetäisyydellä keskustasta, mutta kaikkiin ei yhden risteilypäivän aikana kyllä ehdi... :)

      Radera
  2. Kiitos paljon! Yhdessä tarkotus käydä :) Mikähän noista on lähimpänä linnaa? Ja mikä on sun suosikki? :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kaikki ovat oikeastaan aika samalla etäisyydellä linnasta sanoisin. :D Hästbiten on lähellä Viikkarin satamaa jos sillä menette. Kannattaa kattoa kartasta etäisyydet. :) Kävisin noista ehkä Hästbitenissä tai Stockholms Hästbutikissa, josta jälkimmäisessä on ehkä vähän isompi valikoima.

      Radera
    2. Okei kiitos paljon! :)

      Radera