15 juni 2016

Suomen kaunis kesä

Suomen kesä on lyhyt mutta vähäluminen.
Sateesta ei sitten puhuta.

Hui, en muista milloin olisin viimeksi pitänyt näin pitkän tauon blogista! Yleensä ajastan loman ajaksi edes muutaman postauksen mutta nyt en ehtinyt tekemään sitäkään enkä sitten reissun päällä jaksanut ajatella asiaa. Olimme siis viikon verran Suomessa lomalla. Kuten Suomen reissut aina ovat, niin oli myös tämäkin matka ihan täyteen ahdettu ohjelmaa ja joka päivä oli vähintään kaksi aktiviteettia/kyläilyä varattuna. Olisi kiva joskus olla Suomessa ihan oikeasti LOMALLA ilman stressiä, mutta se ei ole mahdollista näillä vierailumäärillä kun kuitenkin haluaa tavat jokaisen mahdollisen ystävän ja tehdä kaikkea.

Tähän reissuun mahtui mukaan ystävien näkemistä, mummolassa kyläilyä, bileitä, treenaamista, hevosvalokuvausta, ratsastusta ja paljon suklaa- sekä jäätelöähkyjä. Näin myös parhaan ystäväni jota en ole nähnyt kahteen vuoteen! <3 Asumme molemmat poissa Suomesta, eri maissa ja on tietysti hieman vaikea ajoittaa Suomessa vierailua samalle ajankohdalle eikä asuinmaidemme välillä ole valitettavasti kovin helppoa saatika halpaa matkustaa...

Hevosihmisenä on aina tietysti mukava nähdä heppailevia kavereita! Täällä Ruotsissa mulla ei ole heppakavereita kuin yksi oman tallin ulkopuolella. Suomessa niitä taas riittää ja mulla on oikeasti ikävä niitä vastavuoroisia tallivierailuja sekä kuvausreissuja ja kuvauskavereita. Ja jälleen kerran, aikapula estää mua näkemästä kaikkia yhdellä reissulla. Pitää varmaan joku kerta tulla viikoksi Suomeen ja sopia kaksi tallitreffiä per päivä... ;)

Olemme suunnitelleet jo pitkään treffejä Kaktun kanssa ja nyt saimme aikataulumme vihdoin sopimaan yhteen! Tämä reissu oli mulle sikäli aika jännittävä, että sain kokea kolme asiaa mitä en ole koskaan elämässäni tehnyt: 1) kävin Sipoossa, 2) ratsastin lämminverisellä ja 3) ratsastin kuolaimettomilla suitsilla. :D

Kamera oli tietysti mukana ja tarkoituksena oli ottaa kivoja poseeraus- ja ratsastuskuvia. Sääkin näytti lupaavalta! Posekuvista tulikin ihan mukavia onneksi, mutta tummat pilvet taustalla näyttivät aika pahalta...




Niin, kaatosadehan se sieltä saapui suoraan meidän päälle juuri kun Kaktu aloitti ratsastuksen. Juoksimme suojaan talliin odottamaan jos vaikka sade vähän laantuisi, mutta ei se näyttänyt mitään merkkejä siihen suuntaankaan joten hetken odottelun jälkeen vedimme sadetakit niskaan, muovipussin kameran päälle ja menimme takaisin kentälle.


Onpahan ainakin erilaisia ratsastuskuvia! :D Kaktu tosiaan oli lupaillut, että pääsen testaamaan Futuraa ja kapusin selkään lyhyeksi ajaksi. Sade vain yltyi, housut kastuivat litimäriksi ja sormet olivat kohmeesta valkoiset. Olen vissiin muuttunut vähän kermaperseeksi näiden maneesitallivuosien aikana. ;)





En ratsastanut kovin kauaa sillä käteni muuttuivat oikeasti toimintakyvyttömiksi kylmyyden takia. Ja tuntia aiemmin olin ihastellut miten aurinkoista ja lämmintä on. Sen ajan mitä Futuralla ratsastin, huomasin sen olevan herkkä istunnalle ja sen askeleissa oli hauska sekä miellyttävä istua. Futura tuntui ajoittain rentoutuvan ja liikkui oikein kivasti.

Tämä alla oleva kuva kiteyttää hyvin fiiliksen. :D Olimme litimärkiä, mutta hauskaa oli siitä huolimatta!


Tämä on ehdottomasti bloggaamisen parhaita puolia! Olen saanut monta uutta hyvää ystävää, kaveria ja tuttavuutta hevosblogien kautta. Ht.netissä yritetään selkeästi luoda jotain ihmeellistä kilpailua blogien ja portaalien välille enkä ymmärrä mitä tämän takana on ja kuka/ketkä ovat niin idiootteja. Toki kaikkialta löytyy mätämunia, mutta kokonaisuutena Suomen hevosblogimaailma on mielestäni lämminhenkinen ja kiva yhteisö. Ainakin bloggaajien puolelta, ilkeistä anonyymikommentoijista en voi kyllä sanoa samaa. ;)

Piis änd lööv, ja niin edelleen. :)

3 kommentarer:

  1. Hehe, joo tätä tämä Suomen kesä tuntuu joskus olevan! Harmillinen tuuri teillä, mutta onneksi teillä oli kuitenkin kivaa! Toi viimeinen kuva on ihan loistava :D

    SvaraRadera
    Svar
    1. Taitaa olla yleinen ongelma pohjoisen pallonpuoliskon maille tämä kesäsää nyt. ;)

      Radera
    2. Hahah muakin kyllä niin huvittaa toi viimenen kuva, kun Futurakin kattoo kameraan silleen et "HEI MUIJAT, ONKS MUN IHAN OIKEESTI PAKKO OLLA TÄÄL!?!?"

      :D

      Radera