1 aug. 2016

Vastaukset


Oletko ratsastanut ratsastuskoulussa, tasosi, kauan olet ratsastanut. :)♥
- Aloitin ratsastuksen 6-vuotiaana, eli vuosissa laskettuna ratsastuskokemusta on kertynyt jo 20 vuotta, hui! Ratsastin 15-vuotiaaksi asti ratsastuskoulussa. Vuodet 1996-1997 täällä Ruotsissa, 1997-2004 Messilän ratsastuskoulussa Lahdessa ja 2004-2005 Hyvinkäällä Jokirannan ratsastuskoulussa. Sen jälkeen olen käynyt satunnaisesti irtotunneilla tai kursseilla eri ratsastuskouluilla muutaman kerran. Tasoltani olen HeA/80 cm. 

1. Kuinka usein käyt Suomessa? 2. Miten friisi eroaa tavallisesta hevosesta? 3. Missä Ruotsissa asut? 4. Puhutko hyvin Ruotsia? 5. Mihin Topanga hävisi?
1. Suomen reissujen määrä on vaihdellut aika paljon eri vuosina. Esimerkiksi viime vuonna kävin Suomessa viisi tai kuusi kertaa, tänä vuonna olen käynyt vasta kaksi kertaa ja suunnitelmissa on vielä 1-2 matkaa sinne.
2. Mä en ole ratsastanut kuin yhdellä friisillä joten en voi kovin suurta yleistystä tästä rodusta antaa. Mutta jos vertaan Maaikea tavalliseen puoliveriseen, niin suurin ero on varmaan sen laukassa (isot, ylöspäin suuntautunut liikerata). Muuten friiseille on yleisesti vaikea liikkua oikein peräänannossa selkäänsä käyttäen (tai ne on opetettu liikkumaan väärin). Maaike liikkui myös aluksi mielellään perus "friisiasennossa" eli selkä alhaalla ja alakaula pullottaen, mutta nykyään se osaa liikkua eteen-alas pyöreänä.
3. Asun Tukholman saaristossa. :)
4. Ruotsi on äidinkieleni ja puhun sitä siis yhtä hyvin kuin suomea.
5. Topanga loukkasi itsensä keväällä ja lähti viettämään toipilaselämää muualle. Sen tulevaisuus on melko epävarma enkä usko siitä enää ratsua tulevan.



Miksi asut ruotsissa? Siis oletko suomenruotsalainen tms.?
- Olen syntynyt ja asunut Ruotsissa aiemmin. Muutin tänne takaisin tavattuani mieheni.


1. Mitä hevosia käyt ratsastamassa? 2. Millä kameralla kuvaat? 3. Aiotko joskus muuttaa takaisin Suomeen? 4. Tapaako Ruotsissa paljon suomalaisia? 5. Kuinka usein valokuvaat? 6. Kuvaatko mieluummin hevosia/muita eläimiä vai paikallaan pysyviä kohteita?
1. Tällä hetkellä mulla on kaksi vakkarihevosta, Maaike ja Dee. Näiden lisäksi olen satunnaisesti liikuttanut muita hevosia, kaikista löytyy lyhyt esittely välilehtien alta. :)
2. Kuvaan Canon 70D:llä.
3. En usko, että muutan enää Suomeen takaisin. Never say never, mutta meidän on helpompi asua täällä Ruotsissa. Mulla on kielitaito ja kansalaisuus ja meillä on molemmilla hyvä työt. Toisaalta ikävöin todella paljon sitä, miten helppoa Suomessa ihan pk-seudullakin on saada asunto... Ja koulusysteemi on siellä parempi. 
4. Ruotsissa asuu paljon suomalaisia, mutta en itse tapaa arjessa kovinkaan usein. Anoppini on puoliksi suomalainen joten hänen kanssa tulee välillä puhuttua suomea. :)
5. Välillä on kausia jolloin mulla on kuvauskeikkoja kolmekin viikossa (tai vaikka kolme hevosta samalla tallilla, seuraavana päivänä kaksi), mutta yleensä muutama kuukaudessa. Kuvaaminen ei itsessään vie kovin paljon aikaa, mutta kuvien jälkikäsittely sitten senkin edestä. Vapaaehtoisia malleja löytyy aina, joten mun ei tarvitse pahemmin käyttää vaivaa etsimiseen jos yhtäkkiä haluan kuvata enemmän.
6. En ole oikeastaan edes kuvannut muuta kuin eläimiä! :D Mun mielestä on vaikea saada esimerkiksi maisemasta mielenkiintoisen näköisen (jos ei sitten käytä paljon kuvanmuokkausta apuna). Toisaalta mun mielestä on kiva leikkiä asetuksilla ja kuvakulmilla ja yrittää saada vaikka tavallisesta kukasta kivan näköinen kuva.

Luin blogiasi sillon kun vielä asuit Suomessa. Löysin blogisi uudelleen vähän aikaa sitten, ja moni asia on kerennyt muuttumaan. Jotain tietoja löytyy infosivuilta, mutta en tiedä koska ne on päivitetty. 1. Millaisia hevosia nykyään ratsastat ja miten (kisaatko? Kuinka paljon? Mitä luokkia ja lajeja?) ja 2. miten päädyit ratsastamaan Ruotsissa
1. Voi miten kiva, tervetuloa "takaisin"! :) Infosivut pyrin pitämään suht hyvin ajan tasalla, esim. hevosten sivut ovat aika hyvin paikkaana pitävät. :) Mutta lyhyesti, tällä hetkellä mulla on vakkariratsuina tämä "päähenkilönä" esiintyvä Maaike jolla myös kisaan koulussa. Keväällä starttasimme kolmet (koti)kisat aluetasolla, kaksi kertaa HeC ja yhden HeB:n. Nyt löytyy kuljetuskalusto, joten tulevaisuudessa olisi tavoitteissa päästä kisaamaan vähän enemmän ja vakiinnuttaa tasoksi helppo B! :) Sitten mulla on "Dee", pv-ruuna jota vuokraan kerran viikossa. Näiden lisäksi löytyy erinäisiä satunnaisratsuja, mutta ratsastan niillä harvemmin.
2. Laitoin ilmoituksen Hästnettiin (hastnet.se) heti muutettuani tänne jossa kerroin etsiväni vuokrahevosta. Sain aika monta tarjousta joista kävin kokeilemassa vissiin neljää hevosta? Näistä sitten päädyin Topangaan jota vuokrasin pari vuotta. Nämä muut ratsut ovat sitten löytyneet samoilta talleilta suhteiden kautta. :)


1. Kumpi kieli on sulla parempi, ruotsi vai suomi? 2. Mitä tavoitteita teillä on Maaiken kanssa? Entä muiden hevosten? 3. Mikä kamera sulla on? 4. Onko sinulla poikaystävä? Mitä hän tykkää hevosista? 5. Ikävöitkö suomeen?
1. Sekä suomi että ruotsi ovat äidinkieliäni, joten molemmat kielet ovat myös yhtä vahvoja. Riippuu ehkä asiayhteydestä, seurasta ja olinmaasta kumpi on juuri sillä hetkellä vahvempi. :D
2. Maaiken kanssa on tavoitteena saada hyviä tasaisia ratoja ja tuloksia helposta B:stä sekä kenties startata helppo A ensi vuonna. Sinne on tosin vielä matkaa, Maaiken täytyy saada paljon lisää tasapainoa ja treeniä jotta se selvittää helpon A:n. Muiden hevosten kanssa mulla ei ole oikeastaan mitään tavoitteita. :)
3. Kamerana mulla on Canon 70D.
4. Olen naimisissa, ja mieheni tykkää hevosista. Hän on ottanut lähes kaikki blogini kuvat joissa minä olen hevosen kanssa. :D Hän myös haluaisi opetella ratsastamaan, mutta ehkä sitten joskus kun meille tulee oma hevonen.
5. Onhan mulla Suomeen ikävä, varsinkin mun ystäviä, kavereita ja perhettä! Sekä kaikkia suomalaisia karkkeja ja herkkuja. ;) Mutta asun kuitenkin mieluummin täällä Ruotsissa, viihdyn täällä paremmin. :)


1. Miten treenaat ja kuinka usein? 2. Lempihevonen? 3. Lempimusiikki?

1. Ratsastuksen lisäksi käyn kuntosalilla 4 kertaa viikossa, siellä treenaan aerobista ja lihaskuntoa. Muuhun ei ole aikaa, kiinnostusta eikä jaksamista. :D 
2. Näistä tämänhetkisistä ratsuista Maaike on lemppari.
3. Kuuntelen tosi vaihtelevaa musiikkia, esim. punttislistani vaihtelee What does the fox saysta ja Gagnam stylestä Five Finger Death Punchiin. :D Mutta sitten "oikeat" lempibändini/-artistini ovat Lindsey Stirling, Simple Plan, Avril Lavigne, Sum 41 ja Dropkick Murphys. Tykkään myös tosi paljon elokuvien soundtrackeista, esim. Hans Zimmerin ja Klaus Badeltin tuotanto on jotain niin hienoa.


1. Eroaako ruotsin kuolain valikoima koulukilpailuissa paljon suomen valikoimasta? Entä esteillä?
2. Onko ruotsissa paljon eroavaisuuksia säännöstöissä? Tää blogi on todella kiinnostava ja kuvien laatu on kohdillaan! Oot upea ja todella lahjakas, keep going girl! ❤
1. En ole perehtynyt yhtään estekisojen kuolainsääntöihin joten niistä en osaa sanoa mitään, mutta koulukisoissa on huomattavana erona se, että myös vaativia luokkia saa startata nivelillä. :) Kangilla ei edes saa kisata ennenkuin vasta MsvB-tasolla (HeA -> MsvC - MsvB).
2. Koulukisoissa toisena isona erona on se, että kannusten käyttö on täysin vapaaehtoista. Ja täällä Ruotsissa kisojen tasot on määritelty vähän erilailla. Seurakisoja ei pahemmin ole (ainakaan meidän alueella), aluekisoja on kahdella tasolla: lokal (HeC-HeA) ja regional (HeA-MsvA). Näiden lisäksi varsinkin Pay'n'jumpit ovat aika yleisiä.
Tässä postauksessa olen kirjoittanut enemmän Ruotsissa kilpailemisesta, käy ihmeessä lukemassa! :) Ja iso kiitos kauniista sanoista! <3

1. Haluaisitko oman hevosen? Millaisen? 2. Jos saisit jonkun ratsastamasi (tämän hetkisistä tai entisistä) hevosen omaksesi, kuka se olisi? 3. Millainen on unelmiesi hevonen? 4. Mikä on lempivärisi hevosissa? 5. Mitä luonteenpiirteitä arvostat hevosessa? 6. Miksi juuri kouluratsastus? 7. Haluaisitko joskus kokeilla jotakin muuta ratsastuksen lajia (esteet, kenttä, vikellys, lännenratsastus tai jokin muu)?
1. Juuri nyt en halua omaa hevosta. Mutta tulevaisuudessa aion ehdottomasti ostaa oman hevosen, sitten joskus täti-ikäisenä varmaan. ;) Haluan ison friisin (vähintään 167 cm korkea), kiltin, terveen ja hyväliikkeisen jolla voisi kisata vaativalla tasolla koulua. Tai sitten vaihtoehtoisesti kivan näköinen, 170 cm korkea nuori puoliverinen jolla kapasiteettia ja liikettä kisata vaativaa koulua ja hypätä metrin ratoja.
2. Tarvitseeko tätä kysyä? ;) Maaike tietysti!
3. Mulla on kolme unelmien hevosta... Ekana tietysti se friisi - kevytrakenteinen, noin 170 cm korkea, hulmuharjainen ja hienoliikkeinen. Toinen on musta puoliverinen, tähtipää ja sukkajalka. Tällä myös tietysti hienot liikkeet ja korkeutta 168-173. ;) Kolmas on (ylläri) musta arabi jolle mulla ei olisi muita vaatimuksia kuin kaunis ulkonäkö. <3
4. Onko yllätys, jos vastaan että musta? :D Tykkään myös voikoista ja tummanrautiaista hevosista (tai minkä värinen tää Alexandran hevonen onkaan). Valkoiset hevoset ovat tietysti aina yhtä hienoja, mutta en haluaisi itse omistaa sellaista... Kahden kimon hevosen vuokraajana kun olen ollut, niin se riittää. ;)
5. Tykkään kun hevonen on "läsnä". Mun mielestä on ihan sairaan tylsää ja masentavaa jos hevonen on sellainen flegmaattinen tai ei välitä yhtään ihmisestä. Eli hevosen tulee olla seurallinen ja ihmisrakas! Tykkään myös kun hevonen on rohkea ja perusluonteeltaan kiltti.
6. Koska pelkään hurjastelua? ;) Rehellisesti, en ole koskaan saanut mahdollisuutta ratsastaa hyvällä estehevosella tai mahdollisuutta hypätä sellaisella, ihan luonnollisista syistä (vuokraajan rooli). Mä kyllä tykkään hyppäämisestä jos on kiva hevonen alla. Mutta mikään ei kyllä voita sitä fiilistä, mikä tulee kun istuu upean kouluhevosen selässä lisätyssä ravissa. En mä tiedä miten sitä perustelisi enemmän, tykkään yksinkertaisesti siitä fiiliksestä kun hevonen toimii pienillä avuilla, liikkuu hyvin ja kaikki on yhtä flowta.
7. Jos jostain löytyisi kiltti, hyvä ja aloittelijan kestävä estehevonen jolla olisi mahdollisuus treenata enemmän hyppäämistä, niin esteet olisi kyllä se juttu missä haluaisin kehittyä enemmän. :)


2 kommentarer: