16 sep. 2016

Syksyn suunnitelmat

Olen vihdoin alkanut miettimään ja lyömään lukkoon syksyn suunnitelmia. Syksy? Täällä on ollut tosi lämmin elokuun lopusta asti, lähes joka päivä kahden viikon ajan ollaan nautittu yli +20 asteen lämmöstä. Tänäänkin hikoilin ratsastaessa kuin pieni porsas. Vai hikoilevatko porsaat?

Anyway. Syksyn suunnitelmat on siis lyöty lukkoon, ja ajattelin kertoa teillekin niistä. :) Seuraava vapaa viikonloppu mulla taitaa olla joulukuun puolessa välissä, mutta eipähän käy aika pitkäksi. ;) 

Kuvituksena viime syksyn kuvia. Tässä Viking ja Diana. Nyt Viking laukkaa vihreämmillä laitumilla. :(

Dee poistuu kuvioista. Eihän sitä ihan kauheasti olekaan täällä blogissa näkynyt, mutta kuitenkin. Se muuttaa uudelle tallille vajaa 40 km päähän eikä mulla ole mahdollisuuksia (tai oikeastaan halua) ajaa 40 min/suunta. Käytän työmatkoihin jo melkein kolme tuntia päivässä, joten siihen päälle vielä puolitoista tuntia autossa istumista ei houkuta liiaksi asti. Toisaalta harmittaa, sillä Dee on ollut oikein mukava pieni hevonen ja meillä on sujunut tosi hyvin. Toisaalta meillä poikkeaa aika paljon omistajan kanssa näkemys hevosen hoidosta, aina karsinan siivouksesta varusteiden kunnossapitoon ja puhtauteen. Ei mitään dramaattista, mutta kerran viikossa ratsastavana en koe, että vastuullani tulee olla esimerkiksi karsinan täydellinen tyhjentäminen vuokrauspäivinäni. No se siitä avautumisesta. :D Etsin siis Deen tilalle uutta vuokrahevosta, lähinnä hiljaisesti tuttujen kautta. Saa nähdä löytyykö, täällä päin kun ei ihan hirveästi ole vuokrahevosia tarjolla.

Kisakausi alkaa pian! Olen ilmoittautunut Maaiken kanssa kaksiin aluekoulukisoihin. Ensimmäiset ovat 1.10 Haningessa, Bergassa ja seuraavat 8.10 täällä meidän kotipaikkakunnalla Fågelbron tallilla. Ratsastan molemmissa helpon B:n, ensin LB:1 lyhyellä radalla ja sitten LB:2 pitkällä radalla. LB:2 on mulle ihan uusi rata - siinä on kivoja juttuja, mutta tietysti myös niitä hankalia. Teen näistä vielä erikseen analyysit ennen kisoja. :) Näiden kaksien aluekisojen lisäksi mulla on suunnitelmissa osallistua oman seuran seuranmestaruuksiin, mutta niistä kisoista ei ole vielä tullut mitään infoa ulos. Yleensä ne kisat on pidetty joskus marraskuussa. Toivottavasti sopii meidän aikatauluihin!

Nyt tulevana sunnuntaina käymme Fågelbron maneesissa treenaamassa. Ihan huvin vuoksi, treenataan pitkän radan ratsastamista ja muuten vain mennään tutustumassa paikkaan. Ensi perjantaina mulla on myös ekaa kertaa puoleen vuoteen kouluvalmennus, pieni reality check tähän väliin on ihan hyvä juttu. ;) Toivottavasti valmentaja on kiva ja meille sopiva niin pääsisin ainakin kerran kuussa kouluvalmennukseen. Koulutuuppauksen lisäksi sykyn suunnitelmissa on päästä hyppäämään ja maastoilemaan aikataulujen salliessa! Maaike ja omistajan tytär hyppäsivät viime viikolla 105 cm. Ehkä Maaikesta tulee isona estehevonen? ;)

Miten pieni Maaike oli vuosi sitten!

Estekurssi. Muistatteko kun viime syksynä osallistuin ratsastuskoulun neliviikkoiselle estekurssille? Selasin taas tuntitarjontaa Horsemanagerissa ja mikä jottei, pääseepähän taas hyppäämään ja ratsastamaan erilaisella hevosella. Täytyy katsoa milloin on mulle sopiva kurssi tarjolla!


Suomen reissut. Olen ostanut peräti kahdet lennot Suomeen tälle syksylle. HIHS on jäänyt väliin multa jo kolmena vuotena, ja siihen oli tehtävä muutos. Joten tulossa ollaan! Ainakin lauantaina, ehkä myös sunnuntaina. :) Toinen reissu on marraskuun lopussa jolloin Playsson.net järjestää Blogiexpot. Lupasin auttaa tapahtuman ohjelmassa aika paljon, joten siellä nähdään. :D

Topanga. Siitäkin on tulossa juttua jossain vaiheessa, kunhan rohkaistun.

Blogi. Ideoita ja suunnitelmia on enemmän kuin aikaa. Ja miksi kaikki parhaat ideat syntyvät aina punttiksella kesken kyykkysarjan? Postausluonnoksissa on lähes parikymmentä kivaa ajatusta postauksen tynkää. Kuitenkin ideat sujuvat päässäni paremmin ja kun on aika istua alas ja tuottaa tekstiä, tuntuu pää ihan tyhjältä. Toivottavasti jaksatte olla kärsivällisiä mun kanssa, kyllä ne postaukset vielä joskus näkevät päivän valon! Kuvittelin jotenkin kesällä, että syksyllä mulla on enemmän aikaa kirjoittaa. Ja mitä vielä. Töiden, treenin, tallin ja pakollisten kotiaskareiden jälkeen kello on turhan paljon (kuten nytkin, kohta 23 - tosin tämä tulee jäljessä ajastettuna). Kyllä minä vielä.

Sen takia olen ajatellut, HUOM ajatellut, julkaista muutaman videopostauksen. Kai niitä voi sitten vlogi-postauksiksikin (APUA MIKÄ SANA.... kirjoitin varmaan ihan väärin) sanoa. Ajattelin mm. valottaa Topangan tilannetta, siitä on kyselty ja kommentoitu tosi paljon ihan ht.nettiä myöten mutta mulla ei ole ollut energiaa tai kiinnostusta kertoa siitä. Nyt kuitenkin keksin tuon videoidean. Kunhan on sopiva päivä, aikaa ja niin edelleen - saatte kuulla kaiken.

Blogiin liittyen haluan kuulla mikä teitä kiinnostaa.
Mitä haluatte nähdä ja lukea?
Videoita toivottiin joskus kauan sitten aika paljon (mistä aiheista?) ja myös treenipostaukset kiinnostivat. En tosin tiedä mitä enää voin treenaamisesta täällä blogin puolella kertoa, tuntuu että kaikki on sanottu alkuvuoden postauksissa. :D Erilaisia treeniohjelmia? Ruokavaliojuttua? Lisää laihtumiskokemuksia?


Muuten elämä jatkuu ja rullaa eteenpäin aika samalla tavalla kuin menneinäkin vuosina. Parisuhde-elämää, heppailua, töitä. Sitä ah niin ihanaa, harmaatakin arkea. :) Aika menee niin hirveän nopeasti ja kohta on tämäkin vuosi ohi... No, nautitaan nyt tästä hetkestä.
Eikö?

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar