20 okt. 2017

Mutterin treenipäivitys


Ennen kuin käyn käsiksi Saksan kuvakaaokseen (tällä hetkellä jäljellä on noin 1300 kuvaa ison karsimisen jälkeen, muokkaukseen päätyy ehkä 100-200 kuvaa joten vielä on iso karsimistyö edessä...), on pakko julkaista nämä kuvat Mutterista ja hieman päivitystä missä sen kanssa mennään.

Lyhyt kertaus niille jotka eivät ole aiemmin lukeneet tai eivät muista:
Mähän olin tosiaan kipeänä viisi viikkoa, sairastuin just kun aloitin ratsastamaan Mutterilla ja treenit ovat olleet vähän on-off sairauteni aikana. Ehdittiin käydä yhdessä valmennuksessa, mutta muuten olin kokonaan ratsastamatta muutaman viikon ja sitten pikku hiljaa käytiin ensin käyntimaastoja ja nyt olen koulukisojen jälkeen ehtinyt ratsastamaan 3-4 kertaa "kunnolla". Tätä ennen Mutteri on ollut olemattomalla treenillä (vain maastoiltu + ohjasajettu) sopivan ratsastajan puuttuessa tietääkseni ainakin vuoden verran.

Sairauden ja treenien vähyyden lisäksi Mutterilla on satulaongelmia. Tai no, ei ongelmia, vaan sille täytyy löytää uusi paremmin sopiva koulusatula. Sen vanha satula on aivan super ihana Jochen Hennig, mutta se on epätasapainossa ja painaa vähän vasemmalta puolelta. Olen ratsastanut muutaman viikon milloin milläkin lainasatulalla, on ollut uudenkarhea Antares, lampaankarvasatulaa ja vanhempi "kaikille sopiva" County (molemmat kamalia istua haha) mutta sekä ratsastajalle että hevoselle sopivaa ei näistä löytynyt. Antares istui Mutterille kuin hansikas, mutta oli mulle huono. County taas oli kaikin puolin kamala. :D

Eilen Mutterilla kävi satulansovittaja, ja itse kun olin Saksan reissun jäljiltä täysin kiinni työkiireissä, kävi valmentajani ratsastamassa Mutterin ja kokeilemassa satuloita. Nyt on tallilla Amerigo odottamassa (ei mitään hajua millaisia satuloita Amerigolla on, en ole koskaan tainnut sellaisessa istua) ja mulla on tänään edessä satulan kokeilu, mutta myös valmentajan läpiratsastama hevonen - luxusta! ;)


Mutteri on edistynyt/kasvattanut kuntoa todella nousujohteisesti ja tunnen oppivani joka kerta ratsastamaan sitä paremmin. Viime viikolla treenin alla oli takajalkojen aktivointi ja ryhdikkäämmin liikkuminen keskiaskellajien ja siirtymisten avulla. Mutteri näytti mulle selkeästi nauttivansa tällaisesta treenistä ja se väläytteli aika upeita pätkiä paljastaen vähän siitä, millainen se voisi olla jos/kun se on taas kunnolla vireessä ja treenikunnossa.

Sillä on kuitenkin heikkouksia (kuten jokaisella hevosella), ja näistä seuraavista neljästä kuvasta näkyy sekä heikkous/huonosti liikkuminen että mikä ero Mutterin liikkumiseen tulee kun saan virheen korjattua.

Oikea kierros on Mutterille vaikeampi, ja sillä on ihan tutkitusti "vikaa" (ei haittaa millään lailla käyttöä) niskassa. Tämä näkyy vinoutena ja ulospäin asettumisena (kuva nro 1), erityisesti Mutterin ollessa vielä vähän "kylmä" eikä ihan läpi. Kuvassa nro 2 taas näkyy Mutterin toinen heikkous, eli että se painuu helposti kuolaimen alle ja menee etupainoiseksi. Ratkaisen tämän nostamalla sitä hieman kädellä ja pyytämällä pohkeella eteenpäin (kuva nro 3). Kuvassa nro 4 näkyy selkeä ero kakkoskuvaan, siinä Mutteri liikkuu ylämäkeen ryhdikkäämpänä, takajalat paremmin alla. :)

1
2
3
4




Treenikerrat ovat Mutterin kanssa vielä melko lyhyitä, aktiivinen treeniosuus kestää runsaine välikäynteineen tällä hetkellä noin 25-35 min. Tähän päälle kävelen 10-15 min alku- ja loppukäynnit, joskus pidempään. :) 




Tässä on meneillään keskilaukkapätkä. Vitsi mikä ero Mutterin liikkumisessa meidän alkutaipaleeseen! :D Se on selkeästi saanut vähän enemmän voimaa, ja mä olen oppinut paremmin miten sitä tulee ratsastaa. Hyvä esimerkki laukannosto. Mutteri yllätti mut jo heti alussa herkkyydellään, en ole varmaan ikinä ratsastanut niin kuuliaisella ja "viritetyllä" hevosella. Laukka nousi ihan pienellä istunta-pohjeavulla. Se ei kuitenkaan ole mitään verrattuna siihen, miten hyvin Mutteri nyt nostaa laukan. Mun ei tarvi kuin oikeastaan ajatella (jolloin takapuoleen menee jonkinlainen signaali minkä Mutteri tuntee), ja laukka nousee tuosta vain. Aika huikea fiilis. :)





Paljonhan mulla riittää opeteltavaa niin Mutterin ratsastuksessa kuin yleisesti. Kunhan nyt löytyy sopiva satula, niin päästään treenaamaan kunnolla, valmentautumaan ja valmentaja pääsee läpiratsastamaan Mutteria. Pienet kisasuunnitelmat on jo mielessä, ei välttämättä tälle vuodelle mutta katsotaan miten käy ensi vuonna. ;)

Tässä alla on kuvia keskiravista, muotohan on vielä aika pitkä ja avoin mutta mielestäni Mutteri on silti ryhdikäs, hyvässä muodossa nenä eteenpäin menossa ja takajalat aktiiviset. Ei tässä vaiheessa vielä ole tarkoituskaan ratsastaa mitenkään erityisen kootusti, vaan tärkeää on saada selkä töihin ja takajalat aktiivisiksi.




Tämä kuva lämmitti mieltä. Kyllä se liike ja ryhti sieltä pikkuhiljaa alkaa löytymään!


Sellaisia kuulumisia siis! :) Tämä lopun video on kuvia edeltävältä ratsastuskerralta. Vielä kun saisi tuon kyttäilyn ja sinkoilun kitkettyä pois niin hyvä tulee...

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar