7 maj 2018

Sellaiset kilpailut sitten


Viikonlopun aluekisoihin lähteminen oli viimeiseen hetkeen epävarmaa. Tarkoituksena oli ratsastaa joukkueluokassa edustaen ratsastusseuraani (Värmdö Ridklubb), mutta yksi joukkueemme ratsastajista sai edellisenä iltana riesakseen selkäkivun, joten hän joutui jättäytymään kilpailuista pois. Emme saaneet korvaavaa ratsukkoa mukaan joukkueeseen niin lyhyellä varoitusajalla. Olin itse alunperin lähtenyt mukaan joukkueenjohtajan suostuttelemana, sillä hän lupasi hoitaa hevosenkin kyyditsemisen. Nyt kun joukkueemme hajosi, sain viestin ettei joukkueenjohtajakaan lähde kisoihin = meillä ei ole kyytiä.

Ihana ystäväni Jessica kuitenkin tarjosi oman traikkunsa sekä kuskintaitonsa meille käyttöön, joten pääsimme kuin pääsimmekin lähtemään kisoihin! Matka ei onneksi ollut pitkä, noin 10 minuuttia autolla. Vitsailinkin, että voisin vaikka ratsastaa sen matkan - voi voi, olisinpa pitänyt suuren suuni kiinni... 


Aamu lähti kuitenkin hyvin käyntiin. Olin ennen paljon pahempi jännittäjä ja olin ihan lukossa aina koko kisapäivän. Nykyään jännitän enää kotona ennen tallille lähtöä, sitten kun pääsen tallille ja alan touhuamaan kisavalmisteluja, häviää kaikki jännitys. Ennen menin ihan lukkoon radalla, nyt olen oppinut nauttimaan radalla olosta. Muistan elävästi, miten monen vuoden kisatauon jälkeen muutama vuosi sitten Maaikella kilpaillessani tajusin yhtäkkiä radalla, etten jännitä ollenkaan. 

Vähän meinasi kuitenkin stressi iskeä, kun Mutteri ei meinannut mennä traikkuun... Meillä meni noin puoli tuntia, mutta sitten onnistuimme. Siinä vaiheessa mietin miten meidän mahtaa kotimatkalla käydä, mutta yritin unohtaa sen huolen hetkeksi ja keskittyä päivän kilpailuihin.





Tein taas tosi lyhyen verkan, ehkä 10 minuuttia + kävelyt. Tässä vasta opettelen Mutterin "kilpailuasetuksia", se väsyy vielä niin helposti. Mietin jo, että pitäisikö ensi kerralla keskittyä kävelemään rentona vaikka puoli tuntia, sen jälkeen tehdä muutama voltti ravissa ja sitten vain radalle... Pitää kokeilla eri taktiikoita. :D

Tässä Mutteri kauhuissaan portin kukka-asetelmista.

Mutteri tuntui ihan hyvältä verkassa. Tällä kerralla kilpailurata ratsastettiin ulkona, ja olin etukäteen ajatellut sen ehkä sopivan Mutterille paremmin kun ei tarvitse tehdä isoa maisemanvaihdosta verkan ja radan välillä. No, enpä tiedä auttoiko se. :D Mutteri ei meinannut suostua menemään koko kilpailukentälle sisälle sillä portin vieressä olevat kukkapuskat ja tuomarin auto olivat pelottavia. Sopiva sekoitus kannustusta, taputuksia, ärähdystä ja raipan napautusta toimivat, ja pääsimme sisään kentälle.

Collecting ringissä odotti seuraava järkytys: aidan takana oleva värikäs estekasa ja huomioliiviin pukeutunut toimihenkilö. Mutteri otti siinä pienet lähdöt sen perus 180 astetta ympäri ja mä häpesin silmät päästäni. Olimme luokan ensimmäiset lähtijät ja meidän vihellettiin aika pian sisälle radalla. Arvatkaa meinasiko Mutteri mennä sinnekään. :D Onnistuin saamaan sen aitojen väliin ja tiputin raipan varmaan samalla sekunnilla kun olimme sisällä radalla. Ei mun varmaan edes tarvitse mainita, että Mutteri oli kireä kuin viulun kieli, kyttäsi jokaista kukkapuskaa ja tuntui voivan räjähtää ihan milloin tahansa. Jouduin tekemään ylimääräisen pääty-ympyrän ennen tervehdykseen ratsastamista jotta ei tultaisi sisään ihan paskanjäykkänä makkarana. 

Tässä lähestymme tervehdykseen ratsastamista... Ihanan jännittynyt hevonen (no liikkuu ainakin ryhdikkäänä xD) ja itse yritän punkea sisäpohkeella ettei se karkaa 10 m uran sisäpuolelle...


(Ratana siis Helppo B lyhyellä radalla, LB:1)

1. (AXC) Sisään ratsastus, pysähdys ja tervehdys: 7.0, hieman asettunut vasemmalle, hyvin ratsastettu pysähdys (tai ruotsiksi "väl uppställd i halten", miten tämä suomentuu?)



2. (CHXFAK) Vasen kierros, askeleen pidennys diagonaalilla: 7.0, hieman jännittynyt lopussa (En oikein ikinä tiedä miten tämä askeleenpidennys tulee ratsastaa. Periaatteessa tuomarit odottavat keskiravin tapaista, ja jos ratsastaa sekä keskiravin että askeleenpidennyksen samalla tavalla, kaikki ovat tyytyväisiä. No, hyvin lähti liikkeelle ja harmillinen jännitys vastapuolen kulmassa - olisikohan tämä ollut muuten 7.5 tai jopa 8? :o)


3. (K) 10 m voltti: 6.0, aseta enemmän sivusta (Hyvä kun sain Mutterin edes voltille, se jännitti tuota kulmaa niin paljon. :D)
4. (KEXBM) Ravissa radan poikki: 7.0, menettää hieman eteenpäinpyrkivyyttä, hyvä tie (En ole varmaan koskaan ennen saanut arvostelupaperiin kommentiksi "hyvä tie". :D T. suurpiirteinen ovaalinratsastaja)




5. (MC) 10 m voltti: 6.0, hieman jännittynyt (Sama kuin ensimmäisessä voltissa, Mutteri oli niin jännittynyt ettei edes ensin tajunnut meidän olevan menossa voltille. :D)
6. (CHXF) Siirtyminen käyntiin, keskikäynti ja muodon pidennys: 7.0, melko rennosti
7. (FAK) Keskikäynti + ravisiirtyminen: 7.0 (Molemmista käyntiarvostelukohdista seiskat, Mutterin historia jännittyneen käynnin ja tahdittamisen kanssa taitaa olla historiaa? :o Olen joka tapauksessa ylpeä!)


8. (KE) Oikea laukka: 6.5, kahdella uralla (Siellä kulmassa taas jännitettiin ja laukannosto oli vähän kiikun kaakun lähteekö edes myötälaukassa. :D)
9. (EHCM) 15 m voltti: 6.5, sopivan kokoinen, aseta enemmän




10. (MXK) Askeleen pidennys laukassa: 6.5, alkaa hyvin, jännittyy lopussa
11. (KAF) Siirtyminen harjoitusraviin: 7.0


12. (FB) Vasen laukannosto: 7.0, halukkaasti
13. (BMCH) 15 m voltti: 5.5, suora kyljistä, rikko (Tätä arvostelukohtaa ihmettelin. Mutteri rikkoi voltin jälkeen aika rumasti raville, mutta saimme tästä silti noinkin hyvät pisteet, miten ihmeessä?)
14. (HXF) Keskilaukka: 4.0, vaihtaa laukan (Harmittaa tämä tosi paljon, mielestäni keskilaukka lähti hyvin käyntiin mutta tuo laukanvaihto mitä Mutteri ei yleensä tee... En vain ollut tarpeeksi tarkkana. :/)

Tässä meidän kaunis siirtyminen raviin kesken laukkaosuutta... 

15. (FAK) Ravisiirtyminen: 6.0
16. (KXM) Keskiravi: 5.5, epävarmasti (Mutterilla oli tässä vaiheessa ihan puhti poissa, en saanut siitä yhtään enempää liikettä irti ja kadotin vielä rytäkässä hetkeksi toisen jalustimenkin. :D Amatööri...)


17. (MCHEXBFA) Harjoitusravia, suunnanmuutos radan poikki: 7.0, tasainen tie
18. (ADX) Ratsastus lopputervehdykseen: 7.0, suoraan
19. (X) Pysähdys, tervehdys: 6.0, epätasaisesti (Harmittaa aina yhtä paljon jos ei alku- tai lopputervehdys onnistu... Helppoja ja hyviä liikkeitä, joista saa helposti, tarkalla ja siistillä ratsastuksella hyvän numeron!)


Hienosti taisteltu! <3

Ihana Jessica: hoitaja, kuski ja kuvaaja.

Expectation vs. Reality :D

Radalta ulos tullessa mulla ei ollut kovin hyvä fiilis itse radasta. Olin kuitenkin todella tyytyväinen Mutteriin, ylpeä siitä miten hyvin se tilanteen hoiti vaikka se tuntui koko radan ajan todella jännittyneeltä. Se ei tehnyt ainuttakaan sinkousta radan aikana ja meni jokaiseen kulmaan jopa paremmin kuin osasin odottaa. Sanoin meidän tiimille, että kunhan saan 55% tuosta radasta, olen iloinen. Kyllä siinä leuka loksahti Equipea seuratessa, kun ruutuun lävähti seiskaa toisensa perään ja loppujen lopuksi kahdella rikolla tuloksena oli 64,107%!!! Mitä ihmettä, ei se kyllä niin hyvältä tuntunut. Mutta voi vitsi olin iloinen! Meidän ekat isot aluekisat, super jännittynyt hevonen ja noinkin hyvä tulos. Keikuimme sijoituksilla aika pitkään , mutta lopullinen sija oli 14/38.


Loppupisteet:

Askellajit: 6.5
Eteenpäinpyrkivyys: 6.0
Muoto, harmonia, keveys: 6.0
Ratsastaja: 6.5
Teiden seuraaminen: 7.0 (Jälleen kerran, en ole varmaan ikinä saanut tästä näin hyvää numeroa ja vielä pariin arvostelukohtaan kommentin hyvästä tiestä. :D)

Tuomarin kommentti:
"Något spänd och därmed lite svag bjudning, men prydligt ridet. Forma volterna lite bättre."
"Hieman jännittynyt ja sen takia vähän heikko eteenpäinpyrkivyys, mutta siististi ratsastettu. Aseta volteilla vähän paremmin."

Juuri näitä asioita, mitkä erityisesti Mutterin jännittyessä ovat vaikeita. Asettuminen, jännittynyt meno, väsyminen ja vauhdin katoaminen näkyvät silloin. Ei kai niistä pääse kuin rutiinilla ja harjoituksella eroon. :)



Mutta mitä sitten tapahtui. Eihän me sitä sitten koppiin saatu. Yritettiin hyvällä, pahalla, rauhassa ja paineistamalla. Tarpeeksi yritettyämme päätin, ettei tämä ole oikea paikka harjoitella lastaamista ja toteutin alkuperäisen pelkoni: ratsastin kotiin. Sitä ennen soitin pienen paniikkipuhelin Mutterin omistajalle, kysyin hieman apua reittivalinnassa (en rehellisesti sanottuna tiennyt yhtään mitä kautta kannattaa ratsastaa :D) ja sen jälkeen miehelleni, joka maailman ihanimpana ihmisenä lupasi tulla mukaan kävelemään meidän turvana kotiin.

Eniten jännitin moottoritien yli menevän melko kapean sillan ylittämistä. Mutteri saikin siinä pienen pelkokohtauksen, mutta pääsimme yli ja loppumatka olikin pelkkiä autottomia hiekkateitä, pellon reunaa ja ratsastusteitä pitkin etenemistä. Jossain vaiheessa ärsytys/harmitus katosi ja nautin menosta. Mutteri ei ollut koskaan ikinä kävellyt niin reippaasti/tahdikkaasti, aurinko paistoi, oli lämmin ja ihana mieheni meidän seurana. Löysin mahtavia uusia ratsastusreittejä ja pääsimme perille turvallisesti, joskin hieman väsyneinä vajaan 8 km matkan jälkeen.


Tämän rupeaman jälkeen kilpailufiilikset loistavat poissaolollaan ja lähes huokaisin helpotuksesta, kun huomasin kesäkuun kisojen olevan peruttu. Vaikka olin jo asennoitunut ratsastamaan sinne(kin). ;) Odotin kyllä niitä kisoja, mutta samalla on helpottunut olo kun tietää kaiken paineen olevan poissa. Mutteri saa ottaa tulevat viikot hieman rauhassa: maastoilua, maasta työskentelyä, kevyitä koulutreenejä ja pari lepopäivää viikossa.

Unohtamatta lastaustreenejä... ;)

14 kommentarer:

  1. Vaikka kaikki ovat tietysti kivannäköisiä hevosia mitä blogissasi näkyy, mutta tykkään eniten tästä Mutterista. Sympaattinen ja liikkuukin kivasti! :) Tsemppiä.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos :) Se on kyllä hirmu suloinen ja symppis hevonen, varsinkin nyt kun on alkanut päästä sisälle sen herkkään sielunelämään. :)

      Radera
  2. Tykkään kovasti näistä sinun kisaselostuksistasi! Harmillista tuo lastausongelma... mutta noin muuten onnistunut reissu, hienot prosentit!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos, kiva kuulla! :) Ajattelin jatkossa tehdä vielä myös videolle "pistetekstit" myös englanniksi ja suomeksi, tähän en vielä ehtinyt mutta ajatuksena on kunhan ehdin. :)

      Ja joo tuo lastausongelma on kyllä suoraan sanottuna perseestä, mulla kun ei ole omaa koppia niin aina pitää sumplia harjoitukset niin, että saa lainaan traikun jostain... :/ Nyt on onneksi syksyyn asti aikaa harjoitella.

      Radera
  3. Todella kauniita kuvia!

    SvaraRadera
  4. Huh, tulipa teidän kisamatkastanne jännittävä seikkailu! 😲

    Mutta loppujen lopuksi kaikki meni kuitenkin hyvin. Onneksi oli hieno ilma ja sait miehesi seuraksenne ja turvaksenne kotimatkallenne. Hevosen jännittymiseen kilpailuissa ei tosiaan taida olla muuta "lääkettä" kuin käydä niissä kisoissa. Hevonenhan on luonnostaan varuillaan uusissa tilanteissa ja uudessa ympäristössä, joten Mutterin jännittyneisyys on ymmärrettävää. Mitä herkempi hevonen, sen helpommin hevonen reagoi kaikkeen ympärillä olevaan.

    Mikäli aiotte Mutterilla kisata syksyllä tuossa samassa paikassa, voisi kenties olla hyvä idea käydä siellä ihan muuten vaan jotta ympäristö tulee normaalitilanteessa tutuksi. Tuohon voisi yhdistää lastaustreenit. Olisiko esim. mahdollista saada joku toinen ratsukko kaveriksi, ratsastaa sinne ja tulla trailerilla kotiin? Tai ratsastaa sinne, viettää aikaa perillä rennosti (hevosille mahdollisesti myslit ym. mukaan jolloin paikkaan yhdistyisi erittäin positiivinen asia eli syöminen 😉) ja ratsastaa takaisin? En näkisi ongelmana myöskään ratsastaa hevosta kisapaikalle ja takaisin, jos ratsastettavana on vain yksi luokka, mukana on toinen ratsukko tai joku henkilö jalan, matka on kohtuullinen eikä vaarallinen. Tulee alku- ja loppukäynnit pidemmän kaavan mukaan. Ainahan voi myös taluttaa hevosta osan matkaa.

    Jos mahdollista, Mutterin kanssa voisi myös lähteä kisoihin vaan "hengailemaan" jolloin Mutteri saisi tottua kisapaikan hälinään, touhuun, kukkakoristeisiin ja ääniin ilman paineita omasta kisasuorituksesta. Kotonakin voi rakentaa kouluradan sisääntuloon ja reunoille "koristeita" vaikka ihan siitä materiaalista mitä tallilla on saatavilla. Hevosethan voivat jännittää vaikka vesiämpäreitä kun ne ovat hevosen mielestä oudossa, "väärässä" paikassa. Jos Mutterin tallikavereista löytyy joku, jolle kisaaminen on myös uutta ja/tai jännittävää, voisitte yhdessä järjestää näitä "yllätyksiä" ihan kotioloissakin. Myönnän, että vaatii hieman vaivaa mutta jos se edesauttaa kisajännityksen voittamisessa, lienee kaiken työn arvoista?

    Verryttelyyn kannattaa löytää se oma, tuttu tapa. Hevoset rakastavat rutiineja joten kilpailutilanteessa mahdollisimman samalla tavalla tapahtuvat asiat tuntuvat hevosesta tutuilta ja siksi turvallisilta mikä vähentää jännittyneisyyttä. Jokainen hevonen (kuten ratsastajakin) on yksilö. Itse halusin kilpailuissa aikaa aina mieluummin liikaa kuin liian vähän (alkukäynnit + 20-30 minuuttia). Aina voi tapahtua jotakin yllättävää jolloin joudut improvisoimaan (esim. verryttelyalue voi olla niin ruuhkainen, "kaaosmainen", että läheinen hiekkatie voi olla parempi paikka verryttelyyn mutta tarvitset aikaa ehtiäksesi sieltä radalle ajoissa). Hevosesta riippuen voi olla hyvä myös työskennellä lyhyissä pätkissä antaen hevosen levätä ja venyttää kaulaansa aina välillä.

    Nauttikaa Mutterin kanssa "kisalomasta" tekemällä kaikkea kivaa. Mutterin kunto kasvaa siinä samalla kuin huomaamatta jolloin olette iskussa kilpailemisen taas jatkuessa!

    Maarit L. 😊

    SvaraRadera
    Svar
    1. Näinhän se on, Mutteri on kotioloissakin (ja no, erityisesti siellä...) säpsy, jännittynyt ja reaktioherkkä hevonen. Onhan se paljon parempi tällä hetkellä kuin oli viime syksynä, mutta silti sillä on sellainen tietty jännitys näköjään perusluonteessa. Meillä onkin suunnitelmissa tuoda pelokkeita kentän viereen ja kentälle, saa nähdä millainen sirkus siitä syntyy. ;)

      Itse kilpailusuoritusjännitystä pahempi ongelma on kuitenkin kyllä tuo lastaaminen, sen on vain pakko toimia. Kilpailupaikalla Mutteri tukeutuu kuitenkin yllättävän hyvin käsittelijäänsä. Pitää vaan päästä sinne kisapaikalle. ;) Täällä on kisoja niin hajanaisesti ympäri Tukholmaa, joten en tiedä yhtään kuinka monelle kisapaikalle meidän on syksyllä mahdollisuus ratsastaa. Joten toivotaan ongelmien selviävän siihen mennessä. Jos ei, niin ehkä meitä ei ole luotu kisaamaan. :)

      Radera
  5. Ai niin: "väl uppställd i halten" = "hyvin esitetty pysähdys"?

    Maarit L. 😊

    SvaraRadera
  6. Eihän teillä kisat huonosti mennyt ollenkaan! Onni oli myöskin se, että kisat eivät olleet liian kaukana jotta pystyit ratsastamaan hevosen kotiin.

    Tiedän kuinka tuo lastausongelma tuskastuttaa! Oma hevoseni on myös lastausongelmainen ja kyllä se syö naista kun se kanttura pistää ranttaliksi siinä tilanteessa kun pitäisi olla jo menossa...

    Tsemppiä jatkoon! Mukava lukea tätä blogia.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos Mari! :) joo, kaikki muut ongelmat ovat helppoja selvittää lastausongelmiin verrattuna. :/ onneksi nyt ei ole paineita saada heppaa traikkuun hetkeen, joten ehtii rauhassa harjoittelemaan.

      Radera
  7. Ei nut liity aiheeseen, mutta kiinnostaa ne sinun tilaamsi mittatilaussaappaat? Onko niiden valmiusasteesta mitään tietoa tai milloin niiden pitäisi olla valmiit? Oletan ettet vielä ole niitä saanut kun en ole nähnyt yhtään kuvia. :D

    SvaraRadera
    Svar
    1. Arvaa miten paljon itsekin odotan niitä!! :D just sain tietää pari päivää sitten, että saappaat lähtevät pian matkaan tehtaalta. Tilasin ne suomen Just Dressagen kautta joten menevät sinne. Olen tulossa Suomeen kahden viikon päästä, joten silloin vihdoin saan saappaat itselleni. Lupaan runsaasti kuvapommeja! :D

      Radera